turha yö

En ole nukkunut ollenkaan. Olen itkenyt ja juonut maitoa ja oksentanut maidon ja itkenyt lisää ja harmistunut siitä että melatoniinit ovat loppu ja siitä että kello on 6:32 eli voisin yhtä hyvin olla matkalla kouluun tähän aikaan, jos siis olisi koulupäivä ja aloittaisin kahdeksalta. 

Kuuntelen musiikkia jota kuuntelin joskus yläasteella. Goo Goo Dollsien Irista sun muuta. Katselen sarastusvaloja ja kirkasvalolamppuja netissä. Mietin, kumpi olisi hyödyllisempi minulle. Meillä on jo alakerrassa kirkasvalolamppu. Ehkä siis sarastusvalo? Tai toisaalta, olisihan se oma kirkasvalokin varmaan ihan kätsä. 

Mä vihaan mun elämää. Tuntuu kuin ei koskaan oikeasti olisi hauskaa. Tuntuu kuin olisin ihan turhaan mennyt sinne Halloweenjuhliin. Suoraansanottuna, ja siis tätä on hankalaa myöntää edes itselleni, tunsin itseni kokoajan hieman ulkopuoliseksi. Ja tosi tyrkyksi, jotenkin. "Hei, huomatkaa mut! Tanssin jakkaralla! Keksin hulluja stooreja juomapelissä! Nauran kovaan ääneen! Laattaan!! Woopwoop!". Siksi varmaan itkettääkin. Väsymys ja se, että tajuaa, kuinka yksin sitä lopulta on. 

Löysin vanhan ELLEn jostakin kaapin kätköistä. ELLEn sivujen kätköistä löysin tosi kauniita malleja. Tosi laihoja malleja. Yhtä laihoja varmaan, kuin minä olin joskus. Enpä ole enään... Olen turvonnut. Vettä vatsassa ja naamassa. Yäk. Olen kamala. Inhoan inhoan inhoan itseäni. 

Miksi olen olemassa? Olen merkityksetön. Täysin merkityksetön. Ja koulu menee ihan penkin alle. En jaksa lukea enkä hakea mitään faktaa mihinkään liittyen, en vain jaksa. Kun jo sängystä nouseminen ja koululle raahautuminen on joskus niin rankan tuntuista. Niin sitten pitäisi vielä tehdä jotain projekteja kotona. Mutta... Kaikki muutkin pystyvät siihen. Miksen siis minäkin? Koska olen surkea. Nytkin vain ryven tälläisessä itsesäälissä. Pitää vain ryhdistäytyä ja potkia itsensä liikkeelle ja ryhdistäytyä. Mutta ei ei ei. Ja pitäis ottaa vastuuta ja olla aikuinen. Yhdeksäntoista, liian vanha ollakseen isin pikku tyttö. En enää juokse isin kainaloon. En voi. Täytyy oppia seisomaan omin jaloin. Ne jalat vaan ei kanna, kun pää painaa liikaa. 

Itken taas ihan täysillä. En tiedä, en varmaan enää ole kännissä. Laskuhumala? Selvinpäin? Väsymys? Kaikki kolme. Varmaankin. Kompromissi. 

Äiti liikkuu alakerrassa. Ruokkinee koirat. Kello 6:49. Ihan loogista, on niiden aamuruoka-aika. Mihin mun uneni jäi? Joojoo, tiedän. Jotkut bailaavat joka viikonloppu eivätkä nuku ja jaksavat. Mä en vaan ole sellainen, en enää. En koskaan ollutkaan. 

"Kun on kännissä, väärissä juhlissa, kesä on kaikilla, myös ylpeytensä menettäneillä"

SMG - Balladi 1.

Oli siideriä. Ennen sitä dry martini. Ja sitten boolia. Tanssimista. Lisää boolia. Skumpan ja siiderin ja boolin sekoitusta. Tanssimista. Juomapelejä. Liikaa tupakkaa. Liian paha olo. Kirkasta nestettä kurkusta vessanpönttöön. Ei helpottanut kuin hetkeksi. Menin ystäväni sänkyyn makaamaan. Olin varma kuolemasta. Soitin taksin. Menin kotiin. "Pakko syödä". Vittu mitä paskaa. Ikinä ei ole pakko syödä. Mutta söin. En edes tiedä mitä kaikkea. Oksensin. En kaikkea. En jaksanut. Petin itseni, petin teidät. Anteeksi. En ansaitse saada anteeksi. 

Täytyy skarpata, taas. Täytyy alkaa treenaamaan kaksi kertaa päivässä. Tai kaksi kunnon liikuntaa plus hyötyliikunnat. Huomenna, tai tänään, sunnuntaina, en syö. Enkä maanantainakaan. Taikapurjokeitto on okei. Mutta jos haluan painaa keskiviikkona 49 kiloa, EN VOI ENKÄ SAA syödä sunnuntaina ja maanantaina. Tiistaista en tiedä. Ei hemmetti. Ainakaan en juo alkoholia ennen kuin painan 48 kiloa. Eli en ainakaan ennen marraskuun 14. Sitä ennen en fysiikan lakien mukaan voi painaa 48 kiloa. Ennen sitä en siis juhli, en juo, siis alkoholia. Kovemmat aseet esiin. Liikunaa, syömättömyyttä. Muu ei auta. Vitun bulimia pistää lipsumaan. Anteeksi kiroiluni. Siis oikeasti, mikä mä luulen olevani? 

Arvoton, tyhmä laiska ja saamaton, minä olen, taivas on. 

Tietää pian itkevänsä, 

ettei pitäisi olla tässä, 

mutta kaiken kauneus 

lyö hetken ällikällä...

SMG - Balladi 1.

sekalaisia tunteita

Ratsastin. Opettaja kehui paljon. Se lämmitti. Tulimme kotiin. Isin kavereita tuli kylään. Nyt ne saunovat. Olin luvannut kokata, ja niinhän tein. Kolmen tomaatin keittoa, focacciaa ja pähkinäistä parsakaali-hunajamelonisalaattia. Kevyttä ja, voi, törkeen hyvää. Tiedän, koska olen laittanut kyseisiä ruokia ennenkin. Tänään en kuitenkaan edes maistnut, onnistuivatko. Äiti maistoi ja sanoi, että hyvää tuli. Huh. Pääruuaksi ne syö ribsejä (ja salaatin jonka tein). Oikeeta äijäruokaa. Äiti on vastuussa jälkiruuasta. Tekkee vadelmaista puolukkakiisseliä, joka tarjoillaan kermavaahdon kera. Ja arvatkaa mitä? Minun ei tee mieli mitään ruokaa. Ei, vaikka tiedän kaiken tarjolla olevan hyvää. Täydellistä. Tekee paastoamisesta ehkä tuhat, kaksituhatta, kertaa helpompaa. 

Olen mielettömän väsynyt. Ärsyttää. En enää ikinä ota temestaa (tiedän että otan kuitenkin), se vie vedon niin moneksi päiväksi. Olen löhöillyt kirkasvalolamppuun tuijottaen, mutta se sai aikaiseksi vain entistkä törkeämmän hedarin. Se aurinkokin peittyi pilvien taakse. Satoi rakeita. Pilkoin sipuleita. En itkenyt. 

Aamupaino oli 50,5, siis suunnilleen. En tajua miksi olen antanut itseni lihoa tällaiseksi läskiksi. Vielä kesällä painoin 48 kiloa. Itseasiassa hieman alle. Nyt kuitenkin tsemppaan. Olen tosin järkyttävän turvonnut atm, en oikeastaan tajua miksi, en ole syönyt mitään. Tuntuu kuin kaikki juomani vesi kertyisi vatsaan ja naamaan, silmien alle. Yäk. Menen sinne bileisiin tunnin myöhemmin kuin muut. Kun ne on kännissä ne ei tajua että olen ruma. Olen niiden mielestä laiha.

Illalla tosiaan tulee taatusti vedettyä alkomahoolia, mutta huomenna elän Taikapurjokeitolla (resepti aikaisemmassa postauksessa). Maanantaiksi sitten uusi suunnitelma. 

Olenkohan ihan hurahtanut? Minullahan on ne rasvasiepparit. Ja vitamiinit. Ja entsyymivalmisteet. Mutta mietin, pitäisiköhän tilata vielä Figurel Low Carb hiilihydraattisieppareita ? Tuntuu hassulta, olenhan aikaisemminkin laihduttanut, ilman minkäänlaisia pillereitä. Tuskinpa ne edes kauheasti auttavat. Ehkä ihan vähän kuitenkin? Ehkä placeboefektillä? Rahaa ei kauheasti ole käytettävissä. Saisinpa sen työpaikan. 

Nyt soi Scandinavian Music Groupin "Nils sanoi jag älskar dig". Hemmetin kaunis kappale. Ja minä olen tainut innostua heittelemään tänne näitä linkkejä, nyt kun keksin miten se tehdään... Heh. 

Voisin venytellä. Voisin pakata yökamat valmiiksi iltaa varten (jään siis ystävälleni yöksi). Olen juonut kahvia, tosi paljon kahvia - enkä kuitenkaan jaksa. Haluaisin käydä jo suihkussa ja laittautua. Muttakun ne miehet on siellä saunassa. Onhan meillä toinenkin suihku, yläkerrassa. Se on kuitenkin paljon pienempi kuin alakerran. En halua käyttää sitä. 

En ole siivonnut huonettani. Vein kuitenkin hirveän läjän astioita alakertaan, jo ennen tallille lähtöä. Vein ne niin, ettei kukaan huomannut. Tiskasin ne. Kuivunutta taikinaa, tai sen jämiä, öljyisiä pastakulhoja, mukeja joiden pohjaan oli pinttynyt kaakaojauhetta. Kaikki salakuljetettu yläkertaan ahmimisen aikana. Ihan sairasta. Niin minä teen; jos toisia on kotona, vien tuolla tavoin ruuat yläkertaan, syön ne, ja oksennan samantien roskikseen. Niin kukaan ei ihmettele, miksi juoksen kokoajan vessassa. Älkää tehkö niin. Älkää ikinä alkako oksentamaan, älkää koskaan kokeilko. Sen oppii tekemään ilman hammasharjaa. Oikeastaan en koskaan ole tarvinnut hammasharjaa, vatsalihakset ja vesi ovat riittäneet. Jotenkin olen, ikävä kyllä, oppinut yökkimään äänettömästi. Kukaan ei huomaa. Kukaan ei voi pelastaa. Joskus oksennusta ja muita nesteitä tulee nenästäkin. Joudun niistämään kokoajan. Niin mielettömän ällöttävää. Mutta takaisin niihin astioihin; nyt kun ne ovat poissa huoneestani, tuntuu, kuin en salaisi niin paljon. Puhtaampi olo. Enää se paha henki, atmosfääriin muodossa, ei leiju huoneessani. Puhdistun. 

Haluaisin mennä viimeistelemään kokkaamiseni. Lämmittämään tomaattikeiton, kaatamaan sen tarjoiluastiaan. Lämmittämään focaccian, asettelemaan sen kauniisti puiselle laudalle, peittelemään sen sinivalkoiseen liinaan. Ripottelemaan saksanpähkinät salaattiin, vetäisemään sen päälle balsamicoa koristeeksi. Mutta jos teen sen nyt, on kaikki lössähtänyttä, kylmää ja pahaa, kun nuo yhdet saunojat tulevat pöytään. Kunhan joutaen kirjoittelen. 

En syönyt, en oksentanut!

Eilen, ensimmäistä kertaa, voi ensimmäistä kertaa niin pitkään aikaan, liian pitkään aikaan, en ahminut. Enkä oksentanut. En syönyt. Mutta keinot mitkä hyvänsä, aivan sama, en ahminut ja oksentanut!!!!!! Epätodellista! Mahtavaa! Olen niin onnellinen! Niin tyytyväinen itseeni! Viimeisen blogimerkinnän jälkeen kävi mielessä, että yksi leipä. Tai yksi hedelmä. Mutta ei. Pummasin isiltä yhden oikean tupakan, poltin sen. Ja menin takaisin nukkumaan. Ihan hullua. Ihan mahtavaa. Joku nälänpoikanen siis oli. Mutta tiesin, uskalsin uskoa, se menee ohi. Otin yhden melatoniinitabletin lisää. Ja nukahdin. Ja ohi se nälkä meni. Ajattelin nälän uhatessa myös sitä, kuinka hirveää olisi joutua kirjoittamaan tänne teille, että söin lupauksestani huolimatta. Se ajatus auttoi. Kiitos! 

Olen ihan unohtanut miten ihanalta totaalisen tyhjä vatsa tuntuu. Puhtaus ja voima, haurasta kauneutta. Tiedän toki, että ei se yhden päivän syömättömyys ketään suuntaan tai toiseen varsinaisesti laihduta. Mutta itsekurin tunne, ja se hullu totuus ahmimattomasta illasta. Päivästä, aamusta. Se on korvaamaton. Edes pieni päänsärynpoikanen ei haittaa. Mikään vaiva ei voisi nyt haitata. En syönyt, en ahminut, en oksentanut. Uskomatonta.

Tämän päivän toivon olevan samanlainen. Kaloreita tulen kuitenkin saamaan illalla alkoholin muodossa. Halloweenbileet. Mutta tämän kokoisena ja mitään syömättä, sekin aine nousee päähän muutamasta huikasta. En tarvitse paljoa. Se onkin sitten toinen asia, kuinka innokkaasti ryhdyn maistelemaan muita kuin omia juomia... Tiedossa ovat ystäväni kotibileet, hänen luonaan olen jostakin syystä aina erityisen päissäni. Minulla on myös erityisen hauskaa. Sinne tulee ihanaa porukkaa. Odotan niin kovin iltaa. Just gotta dance the calories off. Most of them. And hopefully, throw up because of the alcohol... 

Tänään paistaa taas aurinko. Ihana aurinko. En tiedä paistoiko se eilen. Mutta toissapäivän se paistoi. Ja nyt taas. Olen menossa ratsastamaan, kuten joka lauantai. Rakastan hevosia, rakastan ratsastamista. Se on myös tämän päivän liikunta. En ole liikkunut tarpeeksi. Eilen ja toissapäivänä esimerkiksi en ollenkaan. Paitsi no, kävelyä, venyttelyä ja pilatesrullailua. Lasketaanko ne? 

Löysin jääkaapista joskus viimevuonna ostamaani Regulat Pro Metabolic -litkua. Lisää valmisteesta voitte lukea terveysmarketin sivuilla. En osaa sanoa toimiiko tuote. Mutta ainakin luvataan aineenvaihdunnan nopeutumista. Terveellistä. Olen vetänyt sitä nyt muutaman päivän ajan. Kunhan vaan vinkkinä. 

Puhun taas hyppivästi, asiasta toiseen. Anteeksi. Anteeksi? En tiedä. Haluan vaan kertoa kaikki nämä asiat. Vaikkevat ne liittyisikään toisiinsa, suoranaisesti. Pitäisi siivota huone. Joskus sitten. 

Viettäkää ihana aurinkopäivä! 

"Kaikki on tosi hyvin"

Olen nukkunut koko päivän. Ihan koko päivän. On ollu ihanaa vain olla ajttelematta mitään, leijua jossakin unessa, jota ei kohta enää muista. Eikä edes haittaa, vaikka uni olisi paha. Sillä se oli vain uni, sitä ei ollut. Se ei vaikuta mitenkään mihinkään. Ehkä psyykkeeseen. Mutta sitäkään ei muista. 

Jos nukkuu ei voi syödä. Heräsin kerran juomaan kupillisen kasvislientä. Nukuin lisää. Isi pyysi ulkoiluttamaan koirat, kävin niiden kanssa noin 40 min. kävelyllä. Join pari kulausta kanalientä. Itketti. 

Isi kysyi, mikä on? Se on maailman paras isi. Kukaan muu ei ole tukenut mua yhtä paljon tämän kaiken aikana, ymmärtänyt ja kuunnellut tarkasti ja hyvin. Tällä kertaa vastasin vain, kaikki on tosi hyvin. "Näänhän mä että kaikki ei oo hyvin" Ei kun keskity sä vaan siihen mitä teet, kaikka on tosi tosi hyvin". Itkin ja kaadoin pois loput kanaliemestä, menin yläkertaan. Tulin tänne kirjoittamaan. Rakastan tätä. 

Vettä ja nuo yllämainitut liemet, ainoat asiat mitä olen tänään syönyt. Toki lääkkeet. Ja vitamiinit. Hivenaineet. Tablettimuodossa.

- E-Epa erikoisvahva omega 3 

- Biotiini Strong 

- Magnesium Diasporal direkt 

- Minisun multivitamin super appelsiini

-  Multivita plus 

- Calcichew D3

- Kromitabletti 

- Multivita plus 

- Kehon vartija kalaöljykapseli 

- Kehon vartia Astaksatiini ja monivitatabletti 

- Kehon vartija hivenaine - marjapuriste

- Saltbalans Super (nesteenpoistaja...) 

- Devisol D3 

- iLife VEGETARISTI 

- GimmeFive Monivita/Mineraali 

- TrioBe B12/B6/foolihappo 

- Magnew magnesium 

- Vitamar Junior (Omega-3, EPA, DHA) 

- Minisun Kalsium + D3 

19 eri valmistetta. Joitakin tabletteja popsin useamman päivässä, esim. Magnesiumia. Joitakin valmisteta syön eri merkkisinä, siis niin, että valmistetta (vitamiinia) tulee tuplana. Onko näiden aineiden tasapainolla jotakin väliä? Varmaan. Ihan sama. Huonoimpina, masentuneisimpina päivinä en kuitenkaan jaksa ottaa noista mitään. Nippa nappa lääkkeet, jos niitäkään.

Sinä hetkenä kun valvoin, kävin vaa'alla. 50,2 tai 50,3, jos arvioin oikein. Huokaus. 

Nyt aion venytellä, ja sitten... Niin, mitä sitten? Varmaan nukkua. Taas. 

Mikä mun maailmaani pyörittää?

Hemmetin temesta. Tuntuu kuin koko päivä olisi ollut yhtä aivokuolemaa. Tiesin, että tulisi olemaan. Koko koulupäivä taas jossain pilvessä. Äidille tiuskimista illalla. Ja yhtäkkiä makaan taas sängyssä ja pitäisi nukkua. Eikä uni tule. Joten otin temestan. Itseasiassa kaksi. Ja kaksi ketipinoria ja yhden melatoniinin. 

Päätin jo aikaisemmin päivällä, etten huomenna mene kouluun psykologiankokeesta huolimatta. Ihan sama, en saa sitä kurssia. Tarvitsen sen kurssin. Mutta ihan sama ihan sama ihan sama. Kyllä asiat järjestyy, aina ne järjestyy. Lukeminen vaan tuntuu niin ahdistavalta. En ikinä tule selviämään ylppäreistä, jos en pääse lukuahdistuksesta eroon. Ja taas olen vain käärimässä sitä peittoon. Haluan nukkua koko huomisen. 

Tosi merkityksetön olo. Haluan auttaa ihmisiä. Mutta tuntuu, että tarvitsisin rahaa auttaakseni. Vapaaehtoistyöntekijäksi (siis ulkomaille) lähteneminen maksaa. Tosi moni asia maksaa. Haen töitä. En jaksa enää hakea. Haastatteluja ja "sori, otettiinkin joku muu" -vastauksia. Mun pitäis olla aikuinen ja pitäis jaksaa, se ahdistaa. 

En ole tainut, kai, tehdä vielä mitään ruokasuunnitelmalupauksia täällä blogin puolella. Toki ahmimattomuus on aina tavoite. Ja säännölliset ruokailut. Joten siihen nähden se, mitä aion nyt luvata ja tehdä, on tosi typerää. Mutta teenpä sen silti. 

En syö huomenna perjantaina, enkä lauantaina, enkä sunnuntaina. Haluan ensi viikon keskiviikkoon mennessä painaa 49 kiloa. Lienee ihan fyysisestikin mahdollista, kun tänään painoin sen 50, jotain. Tarvitsen sen kontrollin ja samalla elämästäni paussin. Äh, hemmetti. Pahoittelen sekavuuttani, syytän tämän illan lääkeannosta. 

Nukkuisinpa jo.

En ole uskoa

Mitä ihmettä, aamupaino 50,1 tai 50,2? Taisin oksentaa nesteitäkin ulos urakalla. Mutta kilon matalampi luku vaa'assa, se saa aina aikaan hymyn.